2009

 

27.12. Lisätty jouluisia kuvia.

Nanan Toko1-kurssi meni oikein mukavasti. Alussa kovasti jännitti, kun oli paljon väkeä pienessä tilassa. Treenaamisien välissä välillä kateltiin ja ihmeteltiin mitä ympärillä tapahtuu. Viimeisellä kerralla Nana oli jo rentoutunut sen verran, että sain sen jopa leikkimään :) Nanalla meni muutenkin hyvin, Nana käyttää todella hyvin myös peräpäätään, esim sivulle tulo on aika lentävä (edelleen) ja siitä ohjaajakin antoi kehuja. Annoin Nanan viettää rauhassa joulua ja nyt taas jatketaankin kotitreenaamista Toko1:sen opein. Pitääkin alkaa treenaamaan pääsääntöisesti ulkona, jotta saadaan mahdollisimman paljon häiriötekijöitä mukaan. Seuraava Toko2-kurssi alkaisi helmikuun lopussa ja olen sinne jo ilmoittautunut. Paria viikkoa ennen pitäisi saada tietää päästäänkö vai jäädäänkö jonottamaan seuraavaa Toko2-kurssia :)

*

27.11. Ensimmäinen tokoilu meni ihan hyvin. Tuli taas opittua uusi tapa opettaa esim. seuraaminen. Monta kouluttajaa, monta tapaa :) Nanaa selkeästi jänskäs koirien ja ihmisten paljous, vielä pieni suljettu tila varmasti vaikutti, mutta hyvin pystyi keskittymään. Vähän meni masu sekaisin, mutta ei onneksi pahasti. En tiennyt, että maahan menossakin on oikea ja väärä tyyli, onneksi Nanalla on kuulemma oikea tyyli. Hyvä hyvä! Vieraan ihmisen lähestymistä ja hampaiden katsomista on treenattava kovasti. Treenaamme sitä onneksi joka tunnilla paikan päällä, mutta sitä on treenattava myös viikolla. Seuraamista ja paikalla oloa ajallisesti treenataan nyt tämä viikko kotitehtävänä :)

*

26.11. Voi apua, onko viime kuulumisista tosiaan jo yli kuukausi O_o. Kummatkin karvapossukat voi hyvin. Olin tässä aikaisemmin ilmoittanut Nanan Helsingin seudun kennelpiirin Toko1:seen. Paria viikkoa ennen olisi pitänyt kuulua josko oltaisiin paikka saatu, mutta ei..ei kuulunut mitään. Etusijalla tosiaan oli heidän pentukurssin käyneet ohjaajan suosituksen saaneet koirakot. Heikot oli lähtökohdat meillä ;) Kunnes pari päivää ennen ensimmäistä tuntia tuli viesti, että olemme saaneet peruutuspaikan :D Jei!!! Olin kerennyt sopia reissun siksi perjantaiksi, niin päästään aloittamaan vasta huomenna. Harmittaa tietenkin, että menetettiin siinä yksi tunti ja etelän reissukin vie vielä yhden tunnin parin viikon päästä. Täytyy kovasti treenailla kotosalla, onneksi Nana on fiiiksu ;D ja toivotaan, että päästään siirtymään Toko2:seen. Tosi hienoa, että päästiin "sisään", tästä on hyvä jatkaa ja tähdätä korkealle :)

Linkkejäkin vähän päivitelty samalla..

*

19.10. Kotiväki onnittelee 11 v Nuppua sekä 1 v Nanaa :)

img_3738.jpg

img_3744.jpg

* 

4.10. Nuppu voi jo paremmin. Oksensi vain eilen aamulla sekä muutaman kerran illalla, mutta nestettä on reppana menettänyt. Naamasta ne vähät "kilot" on hävinnyt nesteen mukana ja nokka näyttää tosi luisevalta. Ollaan jo onneksi pystytty nappulaa yms. antamaan riisin kaverina ja kaikki pysyy sisällä. Hyvä suunta ja Nana on pysynyt onneksi terveenä. Löysin tänään pissalammikon sisältä ja mietin jo tovin, että kumpi on ollut asialla, mutta Nanalla on juoksupöksyt, niin Nuppuhan se..mutta MIKSI?! :( Jos tekee tuon toisten, niin ei auta muu kuin varata aika eläinlääkärille ja alkaa selvittää asiaa. Tämmöinen viikonloppu tällä kertaa.

Oikein mukavaa eläinten viikkoa kaikille ötököille!! <3

*

3.10. Ikäväksemme tänään herättiin Nupun oksenteluun puol 5 aikaan. Tasaseen tahtiin yhdeksään asti oksenteli. Annoin ruoankin kun ajattelin jos tyhjää vatsaa oksentelee, mutta pahensi vaan asiaa :( Soitin jo Viikkiin kun se aukesi, niin nyt on kuulemma kovasti vatsatautia koirilla liikenteessä ja neuvoi miten toimia. Nyt Nuppu on ollut viitisen tuntia oksentamatta, mutta pariin kertaan on kyllä selkeästi heikottanut. Käytiin ulkona pika pissalla, niin ihan iloisena ulos lähti ja näyttäisi ruokakin kelpaavan jos vaan uskaltais antaa. Pidetään nyt toinen paastolla ja Canikur kuurilla kuten neuvottiin ja toivotaan, että paranee pian. Nana on onneksi ihan kunnossa *koputtaa puuta*

*

2.10. Lisätty uusia kuvia tältä päivältä. Käytiin pellolla purkamassa suurimpia energioita .. meno oli kyllä sen mukaista :)

*

27.9. Tänään meidän piti mennä Nanan kanssa shelttitreffeille, mutta koska ryhmärämään kuului kaksi urosta, niin kävimme vain moikkaamassa. Toivottavasti eivät näe seuraavana yönä pelkkiä märkiä unia ;P Nana olisi mielellään lähtenyt muiden mukana kirmaamaan pellolle, mutta parempi näin, ei sekoiteta poika parkojen päitä enempää ;) Tehtiin kahdestaan reipas ja pitkä lenkki välillä tokoillen. Nanan kontaktin tarjoaminen on huomattavasti parempaa ja oon aivan ihastunut naksuttimeen, onko loistavampaa apulaista koulutukseen :)

*

26.9. Pitkästä aikaa pääsee kirjuuttamaan kuulumisia, syyskiireet tahtoo pukata päälle :) Äkkiä asiat tärkeysjärjetykseen!

Törmättiin viikolla pariin uuteen shelttiin ja tänään käytiinkin leikkimässä pellolla. Kameroita ei tajuttu ottaa mukaan, mutta sovittiin jo, että ensi kerralla kummatkin ottaa kamerat, tulee ainakin paljon kuvia :) Vauhdista ollut tälläkään kertaa puutetta ja nyt Nana nukkuu ihan tajuttomana :D Mentiin lenkin jälkeen vielä tuohon vieressä olevalla hiekkakentälle vähän kattelemaan tokoa. Sain paljon hyviä tippejä ja neuvoja. Ja varmasti jatkossakin harjoitellaan yhdessä paikalla oloa ja kaikkea mahdollista. On tosi kiva saada uusia ystäviä ja leikkikavereita. Kriisi ja Shokki oli mielettömän ihania ja Kriisin silmät, aivan mielettömän uskomattoman kauniin siniset ja Karolle kiitos lenkkiseurasta sekä tokotipeistä :)

Tuli myös varattua Nanalle aika kuvauksiin - 23.10.. Eli katotaan polvet, lonkat ja kyynärät.

Ja juuri huomattiin, että Nanalla on alkanut juoksut. Vauva aika on siis pian ohi :) Tarkoitus oli mennä lokakuussa pariin mätsäriin, mutta taitaa nekin jäädä väliin ja treenit Lauttasaaressa.

*

20.8. Valitettavasti emme päässeetkään Munkkivuoren mätsäriin. Olen kovasti tutkiskellut mihin seuraavaan mahdolliseen voisimme osallistua. Itselläni nimittäin alkaa mahdollisesti iltakoulu syyskuusta, ensi viikolla selviää saanko paikan. Opetusta olisi aina maanantaisin ja Nana pääsi Lauttasaaren koirakerhon riveihin ja treenaaminen sielä aloitetaan 26.8. \o/ Treenit on aina jatkossakin keskiviikkoisin. Kuukauden ajan käymme myös Kivekolla treenailemassa arikitottelevaisuutta, nämä treenit alkaa 1.9. Paljon on siis ohjelmaa tiedossa, mutta eiköhän jokunen mätsäri saada vielä sovitettua aikatauluun :)

Nanan 10 kk mitat lisätty.

*

2.8. Nanan ensimmäisen mätsärin tulokset ja kuvia.

Saavuttiin hyvissä ajoin paikalle ja mukavassa kaatosateessa, tästä opimme heti varustelutason tärkeydestä jotain. Mentiin ilmoittautumaan ja väärälle "luukulle". Onnistuneen ilmoittautumisen jälkeen kiirehdettiin saman tein jonkun teltan alle piiloon. Onneks pikku hiljaa sää alko parantua, sade loppuikin ennen kehiä kokonaan. Olin niin innokas kun ennakkoilmoittauduin, että totta kai pahin pelkoni toteutui ja oltiin ekana. Onneks tuomari selitti tosi hyvin mitä piti tehdä ja nopea kieppihän se oli. Pöydällä Nana oli vähän sitä mieltä, että mitä kuka toikin on ja hyvä, että ei paennut syliin. No mitäs pienistä kun parivoitto tuli .. ja siihen jäätiin ;) Seuraavat mätsärit olisi Munkassa 16.8.. Sielä päästäänkin penturyhmään ja toivottavasti pärjätään vähän paremmin :) Tuli tuossa syynättyä kuvia vähän tarkempaan niin korvakarvat kyllä lähtee trimmiin ennen seuraavaa mätsäri, voi huhhuh XD

*

27.7. Löydettiin eilen sattumalta Nanasta punkki ja hitto vie oli kerennyt puremaan ja olemaan ehkä jo lauantaista. Oli jo isompi kuin mökillä saadut punkit :( Punkki kyllä lähti nätisti kokonaisena irti, mutta nyt iho pikkaisen punoittaa ja patti jäi. Ollaan siihen suihkutettu Cothivet haavasumutetta, kun muuta ei siihen hätään ollut. Nana ei siitä juuri välitä..taitaa aine vähän kirveltää. Seuraillaan tilannetta ja toivotaan, että ei mitään tauteja tullut punkin mukana.

Ensi kesänä kyllä laitetaan kunnon myrkyt ainakin Nanalle, mitkään yrttipannat kun ei näytä auttavan.

26.7. Vihdoin malttaa istua koneen ääreen ja rustaa kuulumiset. Viikko on nyt töitä takana ja lomaa olisin vailla ;)

Olimme tosiaan lomalla mm. mökkeilemässä Karjalohjan suunnalla. Mökki oli rantasaunoineen järven rannalla, ihana paikka lukuun ottamatta punkkeja. Heti toisena päivänä nypittiin Nanasta ainakin viisi punkkia ja toisena neljä jne jne. Kaksi pääsi puremaan, mutta onneksi huomattiin ne heti saman päivän aikana. Oli kyllä järkyttävä syynääminen aina ulkoilun jälkeen. Nupusta ei löydetty yhtäkään punkkia, taisivat janota enemmän nuorta verta. Punkkien takia viikon vierailu kutistui noin viisi vuorokautiseksi. Ei enää vaan pinna kestänyt. Mutta viidessäkin päivässä kerkee paljon. Läträttiin kovasti järven rannalla kun Nanalle se oli aivan uutta ja ihmeellistä. Aluksi Nana teki valtavan loikan veteen ja totesi jossain vaiheessa, että ei hei apua.. Hahaha! Sen jälkeen jouduttiinkin jo houkuttelemaan urakalla neitiä veteen, taisi vähän pelästyä. Loppujen lopuksi Nana meni kevyesti veteen ja kahlasi ja haki keppejä, mutta tassujen alla oli oltava maata. Ehkä ensi kerralla neiti suostuu ihan uimalla uimaan. Huvittavinta oli kyllä kun Nana keppiä hakiessa tunki nokkansa veden alle, todettiin vaan kuplien perusteella, että onneksi Nana sentään hengittää oikeeseen suuntaan muuten olisi vedet nenässä. Kuvia!

Muuten loma on mennyt rentoutuessa ja levätessä. Toki Nanaa kokoajan kouluttaessa.

* 

19.7. Lisätty Nanan 9 kk mitat.

*

8.7. Ennakkoilmoittauduin juuri Nanan kanssa ensimmäiseen mätsäriin Vantaalle Hakunilan Urheilupuistoon sunnuntaiksi 2.8.2009. Järjestäjänä PELASTETAAN KOIRAT RY :) Jelp!

Lisätty myös Nanan alle Match Show:lle omat sivut.

*

5.7. Vähän aikaa sitten menin pudottamaan kotiavaimet lenkillä pöpelikköön ja että otti päähän. Ja tietenkin mies oli maalla, eli aika iso ärräpää pääsi. Päivä vielä kuumimmillaan puolilta päivin, laitoin koirat varjoon viilentymään ja ite jatkoin etsintää. Avaimet onneksi löytyi tunnin etsimisen jälkeen. Siinä vaiheessa päätin, että opetan kyllä Nanalle etsi sanan käyttäen omaa avainnippua. Tänään lähdettiin sitä harjoittelemaan. Nanalla meni puoli lihapullaa tajuta, että avaimia pitää nenukilla koskettaa palkinnon saamiseksi. Lihapulla vaihtui leluun ja siinä vaiheessa Nana innostuikin niin, että lelu sai kyytiä. Avain - lelu - avain - lelu. Kun päätin, että harjoittelu riittää tälle päivälle ja laitoin lelun pois, Nana kävi tökkimässä avaimia ja tuli hakemaan palkintoansa. Kävi taas tökkimässä avaimia ja tuli taas hakemaan palkintoa. Oli ihan kummisaan, että eikö sitä palkintoa tule!? Hahahaa, voi toistan =) Hyvä, että treenaaminen on kivaa ja selkeesti lelu/leikkiminen toimii todella upean hienosti palkintona. Leikkimistä tulen kyllä jatkossa käyttämään palkintona enemmän herkkujen sijaan.

27.6. Ilmoittauduin juuri Lauttasaaren koirakerhon syksyllä alkavaan tottelevaisuuskoulutukseen. Ilmeisesti elokuussa selviää saammeko treenipaikan. Eli nyt varpaat ja peukut ylös!! 

Meilläkin alkoi juuri kesäloma, nyt on aikaa ja energiaa keskittyä Nupun ja Nanan kanssa touhuamiseen kunnolla. Ollaan kovasti Nanan kanssa treenattu kaiken muun lisäksi myös perusasentoa, jotenkin Nana ei sitä ole hogannut yhtä nopeasti kuin muita käskyjä. Nyt pikkuhiljaa Nana alkaa tajuamaan idean - harjoitus tekee mestarin :) Nana osaa kyllä olla fiksun ennakoivakin. Kun aloin opettamaan maahan menoa istumisen kautta, niin Nana alkoi mennä makuulle jo pelkästään istumis käskystä kun oltiin harjoiteltu jokunen tovi..joo ihan kiva kun ennakoi noin, mutta... Lähdin sitä kuitenkin heti työstämään pois ;). Nana on alkanut taas haukkumaan autoja, pyöräilijöitä, skoottereita ja muita ketä vastaan tulee lenkkipoluilla. En tiedä onko Nanalla alkamassa murkkuikä vai mikä on, seinääkin oli tuossa pari päivää sitten syönyt työpäivän aikana. Kärsivällisyys kunniaan :) Yksi sheltin omistaja tästä läheltä sanoi, että heillä alkoi juoksut 8 kk iässä ja Nana on nyt tuon ikäinen, että saa nähdä tekeekö Nana jo juoksuja. Tuleeko vaavasta iso tyttö :) Nana on kyllä niin iloinen ja energinen pakkaus. Nanan motto näyttää olevan ´aina valmiina´.

Ja näyttää Nana todistettavasti nähdä ensimmäisen kerran kunnolla unta, kova tuhina ja ininä kuuluu :D

*

21.6. Kävimme Ramseksen ja Sarin kanssa metsässä riehumassa tänään ja tässä kuvia :)

*

20.6. Lisätty tuoreita kuvia kansioihin Nuppu & Nana sekä Nana.

*

19.6. Lisätty Nanan 8kk mitat.

*

15.6. Lisätty Nanasta mahtavan kauniita uusia kuvia. Kiitos Satu :)

*

11.6. ja pentukurssin viimeinen tunti. Meillä oli heti alkuun koe vai oliko enemmänkin "koe" ;) Kokeen jälkeen harjoiteltiin jotain pientä ja saatiin hienot todistukset kurssista muistoksi. Toivottavasti ei jää Nanan viimeiseksi saavutukseksi :P Yritin tässä tutkailla eri paikkoja, mutta edelleen näyttää siltä, että jään odottelemaan Lauttasaaren koirakerhon uusia alkavia Toko kursseja. Pitäisi ennakkotietojen mukaan tulla ehkä jo nyt kesäkuussa hakuseen, sitä siis odotellessa ja itsenäisesti harjoitellessa.. 

6.6. Lisätty shelttilenkiltä kuvia albumiin.

*

28.5. ja pentukurssin kolmas tunti. Pääharjoitus tällä tunnilla oli seuraaminen. Meni mun mielestä tosi mukavasti, vaikka ei juurikaan oltu aikaisemmin tätä harjoiteltu. Kontakti Nanalla oli aivan loistava! Ensi kerralle pitää muistaa kirjoittaa runo omasta koirasta, onneksi en ollut ainut ketä sen unohti täksi päiväksi *täytyymuistaatäytyymuistaa*

*

20.5. Lisätty Nanan 7 kk mitat sekä pari kuvaa.

*

16.5. Lisätty juttua tämän päivän ratsastustunnista.

*

14.5. Kävimme tänään taas pentukurssilla Nanan kanssa. Harjoiteltiin kovasti jatkaen mihin viimeksi jäätiin. Kiertäen ja kaartaen, ohittaen ja sivuuttaen. Tuli oikein maininta hyvästä kontaktista, jee hyvä me \O/ Lisätään kyllä treenamisen määrä, viime viikko meni vähän ns. vasemmalla kädellä. Helatorstain takia ensi torstaina ei tuntia ole, joten siis treenataan poikkeuksellisesti kaksi viikkoa ilman treffejä. Normien treenikotitehtävien lisäksi saimme myös tehtäväksi kirjoittaa runo koirasta..siis omasta koirasta. Onneksi miehellä on runosuoni, nakitan runon teon hänelle :D Ja lisätty muutama kuvakin.

Kuva-albumin alakansioita sekä pääsivun linkkejä vähän järkeistetty samalla.

*

 13.5. Lisätty tämän päivän rymylenkistä kuvia. Kuvat ottanut Satu Tuomela.

*

8.5. Olimme Nanan kanssa eilen illalla Kivekon järjestämän pentukurssin ensimmäisellä tunnilla. Oli ihan hauska tunti. Todella paljon porukkaa ja tuttujakin nähtiin. Käytiin läpi tänne, istu, kontaktia leikkimisen kautta ja perusasentokin meille näytettiin. Jokainen saa itse päättää opettaako vain perus istumisen vaiko suoraan perusasennon. Itse kyllä opetan Nanalle perusasennon samantein, niin jos kipinä syttyy (tais kyllä syttyä jo ;) ) tokoon, niin on sitten pohjatyöt tehty :) Kotitehtäviäkin saatiin, niiden avulla nyt treenaillaan tässä viikolla ja taas ensi torstaina on kokoontumisajot samassa paikassa samaan aikaan. Täytyy vain ottaa paremmat eväät mukaan, kun kaverin lihapullat tuntu kiinnostavan enemmän kuin mun kuivat nappinappulat :P Lisätty myös jokunen kuva.

* 

3.5. Lisätty Nanasta uusia kuvia, mies sai uuden kameran synt. lahjaksi eikä kuvauskohdetta tarvinnut kaukaa etsiä :)

Lisätty myös juttua lauantain ratsastustunnista.

*

25.4. Käytiin eilen Nanan, Ramseksen, Natin ja Piñan kanssa riehumassa metikössä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olimme mukana ryhmärämässä. Heti menomatkalla vastaan tuli Nadja koirineen. Mukava sattuma, shelttejä enemmän kuin laki sallii..kaunista, niin kaunista :D Menoa riitti jo meidän nelikon kanssa riittämiin, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sadulla ja Sarilla oli onneksi kunnon kamerat mukana ja upeita kuvia tuli! Annetaan kuvien puhua puolestaan ;) Lisätty siis Sadun ottamia kuvia meidän Nanaan liittyen albumiin. Kiitos paljon kuvista ja lenkkiseurasta!

Lisätty myös juttua tämän päivän ratsastustunnista.

*

19.4. Lisätty Nanan 6 kk mitat sekä uusia kuvia.

PikkuNana on jo 6 kk, vaikea uskoa :) Tällä hetkellä tuulen mukana lentelevät kuivat puun lehdet näyttää olevan ihan in, jokainen lehtinen pitäisi metsästää ja saada kiinni. Nana ei juurikaan enää autoille hauku, katsoo kyllä, mutta ei sen kummosempaa. Pyöräilijöiden yms. kanssa pitää vielä olla askeleen edellä. Työpäivät on mennyt edelleen todella hyvin, Nana ei ole tehnyt mitään tuhoja tms. Todella kiltti ja reipas tapaus :) Nupun vauhti lenkillä on hiljentynyt todellakin lömpsy vauhdiksi, vaikka ei muuten vaikuta jäykältä tms. En osaa sanoa mistä voisi johtua..toivottavasti ei vanhuus iske - ainakaan ihan vielä. Tullaan jatkossa käymään Nanan kanssa reippaat lenkit erikseen, kun energiaa ja vauhtia toisella kummiskin riittää. Nanan voi jo tulkita sisäsiistiksi, Nana on kohta ollut kuivana melkein jo kuukauden päivät. Tosi hienoa!! :D

Lisätty myös eilisestä ratsastustunnista juttua.

*

4.4. Romi on viikon meillä nyt ollut ja ihan mukavasti on mennyt. Ei kyllä kauheasti Nanasta välitä, mutta pärjätty ollaan oikein hyvin. Yritän saada koirat samaan kuvaan ennen kuin Romi lähtee kotiin, saisi mukavan muiston. Lisään kuvan varmasti tännekkin, jos jonkun sortin kuvan saan otettua. Hilpeyttä ollaan aiheutettu lenkeillä, etenkin jos olen ollut yksin kolmikon kanssa ulkona. Pari päivää kyllä meni hihnat solmussa, mutta äkkiä onneksi tyyli löytyi. Tutut koiran ulkoiluttajat on vaan nauranut, että koirat vaan lisääntyy ja lapset ihmettelee "kuinka monta koiraa" ;) Ihan mielenkiintoinen viikko on ollut muutenkin, nyt tietää, että ei varmaan kolmea omaa koiraa tule olemaan yhtä aikaa ;) Kaksi on oikein hyvä määrä. Hoitohauvat on toki tervetulleita edelleenkin :)

Lisätty kuvia Nanalle, SekaSälään että Kimppakuviin; Uusimmat kuvat.

Lisätty myös juttua tämän päivän ratsastustunnista

*

27.3. Ja lähtihän se toinenkin kulmuri heti perään :)

Kaverin koira, Belgi/Malinois, on tulossa viikoksi meille hoitoon. Jännistyksellä odotan miten Romi pärjää pennun vauhdissa :) Laittelen kuvia ja kuulumisia viikon aikana tänne :)

*

26.3. Nanan hampaat on pääosin jo vaihtuneet, nyt vielä kun ylä kulmurit lähtisi nätisti niit avot. Eli pysyvää pukkaa maitokulmureiden eteen ja ollaankin Kirstin neuvojen mukaan tässä yritetty saada liikettä maitokulmureihin. Tuntuu olevan niin napakasti kiinni, että tiukkaa tekee. Toivottavasti saadaan ne irtoamaan ilman eläinlääkärin apua. Vielä on onneksi aikaa kotikonsteille.

Nana meni tänään aamulla ensimmäistä kertaa rappuset ylös päin. En tiedä kumpi oli enemmän yllättynyt koira vai minä ;) Rapsuttelin Nuppua rappusissa, kun huomasin Nana olevan toisella portaalla. Tätä kyllä tehnyt ennenkin. Lähtikin siitä taidokkaasti kipuamaan ylös päin ja riemua riitti kun perille pääsi :) Alas päin olikin sen verran jännempää, että kyydissä piti alas päästä.

Jatkan illalla lisää :)..

..Juuri kun pääsi aamulla manaamaan kulmureita, niin nyt illalla saatiin vetoleikillä toinen kulmuri irti. Jei!! Nyt vaan vielä toinen, niin kaikki kunnossa.

 Kävimme myös Sarin ja Ramseksen kanssa lenkillä. Pääsi Nanakin purkamaan energiaansa kunnolla. Olin todella positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin Nana tottelee :D Toki vielä työtä on ja paljon, mutta voiko 5 kk ikäiseltä vielä ihan älyttömästi vaatia.

*

19.3. Lisätty Nanan 5 kk mitat sekä kuvia.

*

 15.3. Tulen lisäämään Nanasta uusia kuvia ensi viikon aikana. Nana voi hyvin ja on jo ihan iso tyttö. Nanalta lähti ensimmäinen kulmuri ja toinenkin jo heiluu :) Etuhampaat on jo vaihtuneet ja takaakin ainakin yksi on todistettavasti vaihtunut. Nana ei enää niin kovasti ulkonakaan hauku, työ on tuottanut tulosta ja harjoitukset jatkukoon :)

*

8.3. Siirrelty vanhoja kuvia Nupulle sekä lisätty eilisestä ratsastustunnista juttua.

*

5.3. Tänään treffaamme töiden jälkeen Ramseksen, pääsevät pennut riehumaan keskenään ja purkamaan energiaa :) Ramses on Sensusan kennelin P-pentueen ainokainen ja iloksemme asuu aivan meidän lähellä. Kirjoittelen tunnelmat illalla, kun olemme selvinneet takaisin kotiin.

28.2. Katja-Mari kävi Toscan kanssa juuri kylässä. Todella suloinen ja valloittava neiti :) Kyllä taas riitti vauhtia, kun Nana ja Tosca pääsi vauhtiin. Harmi, että ei tullut otettua yhtään kuvaa neideistä. Nana onkin nyt aivan poikki ja nukkuu :) Katja-Mari liimasi samalla visiitillä Nanan korvat. Toivottavasti liimauksesta on apua, ollaan kait vähän myöhässä liikenteessä. Mutta katsellaan.

img_2626.jpg

 

Lisätty myös tämän päivän ratsastustunnista juttua sekä pari kuvaa Nanasta.

*

26.2. Huomasin eilen Nanan rähmivän hailakan vihertävää rähmää ja pelkäsin silmätulehduksen nostavan päätään. Saimme onneksi jo täksi aamuksi ajan Espoon Eläinsairaalaan ja silmätulehdushan toisella on. Nana oli jälleen kerran reipas tyttö. Nopeasti ymmärsi juonen; saa aina välillä nappuloita, kun on vähän aikaan paikallaan tutkittavana :) Nyt lääkitellään silmää ja toivotaan, että tulehdus ei siirry myös oikeaan silmään. Samalla käynnillä lääkäri vilasi hampaita ja huomasi jo jonkusen maitohampaan lähteneen mallikkaasti. Tämä on meiltä mennyt onnistuneesti ohi, mutta hyvä tietää prosessin alkaneen. Toivottavasti jokunen saadaan talteen :).

*

23.2. Lisätty Kuva-albumit

*

22.2. Lisätty Nanalle 4 kk:den paino & säkäkorkeus, sekä muutama kuvakin.

Nanan korvat ovat kasvattajan mukaan raskaat ja pitäisi liimata, että ulkonäkö ei kärsi. Katja-Mari ystävällisesti lupasi tulla avuksi ja ensi viikonloppuna hoidetaankin liimaus kuntoon.

 *

15.2. Lisätty Nanan paino & säkäkorkeus ja jokunen kimppakuva. Voiko olla, että Nana ei olisi kasvanut korkeutta yhtään..voi myös olla, että edellisten kuukausien mitat on mennyt päin pirkkalaa? Äh!

Nana kuulumisia: Nana on alkanut jahtaamaan autoja sekä jonkun verran haukkuu ihan muille kulkijoille. Tätä työstetään. Nana ei viikolla tehnyt tarpeitaan työpäivän aikana kolmena peräkkäisenä työpäivänä ja viime yökin (~6h) meni kuivana. Viideltä aamulla, normi arkirytmi, alkoi kuulua anovaa pyyntöä päästä ulos ja pakkohan toinen oli päästää :) Iltasin ja muutenkin kotona ollessa käydään kyllä edelleen useasti ulkona ja aina tulee pissat. Mutta silti on niin hieno olo, kun selkeästi näkee jo pidätyskyvyn parantumisen ja että olemme saaneet pikku pennulle opetettua sisäsiisteyttä..kaikkea sitä ihminen jännittää etukäteen ;) Aamulenkillä vastaan tuli vuoden ikäinen Mitteli neiti. Kuhan alkujännityksestä päästiin, niin ei riemulla ollut rajaa ja juoksukilpailu alkoi :) Käytiin myös päivällä pitkällä lenkillä nauttimassa aurinkoisesta ilmasta, Nana oli koko matkan tosi reipas ja nyt uni maistuu. Käytiin matkalla myös miehen veljellä kääntymässä ja moikkaamassa mm. heidän kissaa. Ei meinannut kissa edes huomata, että kylään tuli pari koiraa. Tapaaminen meni siis ihan hyvin, Nana ei kovin lähelle edes mennytkään ja kisu röhnäili tyytyväisenä matkan päässä pelottomana :)

*

11.2. Linkeistä muutettu Espoon koirakerho Kivenlahden koirakerhoon. Pentukurssi KIVEKO:ssa alkaa 7. toukokuuta. Jäämme innolla odottamaan kurssia :)

Täytyypä vielä lisätä hehkutusta. Ilokseni huomasin, että Nana ei ole työpäivän aikana tehnyt mitään tarpeitaan. Wuhuu!! Sieltä se pidätyskyky kehittyy :D

*

10.2. Nyt on pakko ihan erikseen hehkuttaa, on emäntä niin iloinen <3 Lähdettiin normaalisti työpäivän jälkeen koirien kanssa lenkille Nana pentuenergiaa pursuten. Katsoin, että koirapuistossa ei ollut ketään, niin ajattelin testata miten käy. Vähän aikaa tytöt siinä pyöri ja avot..Nuppu alkoi leikkimään Nanan kanssa! Eihän siihen mennyt kuin pari kuukautta :D Leikki oli hillittyä Nuppumaista leikkiä, mutta kuitenkin. Vähän pääsi Nanakin juoksentelemaan toisen kanssa. Ihanaa! Ja ensi kerralla täytyy kyllä raahata kamerakin mukaan :)

 *

8.2. Lisätty Nanan paino & säkäkorkeus ja kuvia Nanalle.

Nanan kuulumisia; Nanan säkäkorkeuden mittaus oli jostain syystä haasteellista tällä kertaa. Aluksi mitat näytti, että Nana olisi kutistunut..hmm, ei kai sentään..mutta onneksi saimme sen oikeankin luvun sieltä :) Turhaan jännittelin vapaana pitoakin. Käymme nyt päivittäin ulkona ilman hihnaa herkut taskussa ja hyvin on mennyt. En tiedä sitten miten murkkuiässä käy ;). Laitan tänään uudelleen koirakerholle viestiä josko edellinen viesti on hävinnyt bittitaivaaseen. Jos en vastausta saa, niin joutuu miettimään uuden paikan johon olisi yhteydessä. Harmi sinäänsä. Huomenna Nana saa toisen rokotteen, sitten pärjätäänkin jo vähän pidemmälle rokotteiden kanssa :)

 *

1.2. Lisätty Nanan paino & säkäkorkeus ja kuvia Nanan, Huldan ja Ricon treffeistä.

Nanan kuulumisia; Nanalle kuuluu oikein hyvää. Leikkasin eilen Nanan kynnet ja leikkaus menee jo tosi upeasti. Ensimmäisestä lahjonnasta alkaen Nana on maanut kiltisti ja antanut leikkaa tassu kerrallaan välissä lahjoen. Aivan ihanan nopeasti Nana hogaa asiat :) Odotankin innolla tokoilua. Kerho ei ole vielä valitettavasti vastannut mitään, toivottavasti kuulen heistä pian. Nana on aivan ihanan suloinen rinsessa. Pureminen on vähentynyt huomattavasti, pusuttelee edelleen. Toinen on aina niin iloinen ja onnellinen. 

Näimme tänään V-pentueen Huldan ja iloksemme myös Nanan veli Rico oli tullut mukaan. Alku ujostelun jälkeen ei vauhdista ollut puutetta. Nana ja Hulda leikki keskenään sydämen kyllyydestä. Oli kyllä ilo katsella sitä menoa. Nana olikin aivan poikki sen jälkeen. Toivottavasti päästään pian taas leikkimään uudelleen :) Kuvia yritettiin ottaa minkä pystyttiin, mutta vaikeeta se oli siinä vauhdissa. Kamera (vai kuvaaja?) ei vaan pysynyt mukana :)

*

25.1. Lisätty kuvia Nanalle sekä lisätty Nanan paino & säkäkorkeus .. ja toivottavasti säkä on edes sinne päin ;)

*

23.1. Lisätty kuvia; Kimppakuvia & Nana

*

22.1. Nanan kuulumisia; Nana on jo ihan kunnon mötikkä ja karvakin on selkeästi saanut jonkun verran pituutta. Pientä kouluttamista ollaan aloitettu ja uskalsin jo tovin pitää Nanaa lenkillä vapaana. Tai lähinnä metikössä oltiin. Nana juoksee niin Nupun perässä, että ei kauheasti huolta :) Tulee koko ajan paremmin ja paremmin kutsusta luokse ja muutakin pientä treenaillaan hissukseen. Siitä tulikin mieleen, että voisin laittaa koirakerhoon viestiä ja tiedustella vähän. Eniten toivon, että Nana nyt äkkiä tulisi sisäsiistiksi. Ei ollut kauhean herkullista löytää muutama päivä sitten oksennettu kakka työpäivän päätteeksi..kyllä, luit oikein..ikimuistoisia hetkiä ;P. Viikonloppuna olisi taas madotuksen aika, toivottavasti tämä toinen merkki ei tuo pahoinvointia.

*

18.1. Lisätty Nanan paino & säkäkorkeus

*

13.1. Lisätty muutama linkki

Nanan kuulumisia; eilen oli tosiaan ensimmäisen rokotteen aika. Kaikki meni hyvin, eikä Nana edes huomannut mitään. Huomio kiinnitettiin oudosti ääntelevään kovia kokeneeseen pehmo sammakkoon, kun nappulat eivät kiinnostaneet tarpeeksi :). Kuukauden päästä taas uudestaan. Nanan pureminen on vähentynyt ja muutenkin selkeästi huomaa jo muissakin asioissa kehittymisen merkkejä. Ei tässä ihan metsään ollakkaan menty ;)

*

11.1. Lisätty Nanan paino & säkäkorkeus (noin)

Nanan kuulumisia; muutama koiranulkoiluttaja on todennut, että Nana on rohkeampi kuin heidän koiransa tämän ikäisenä oli. Mukava tietää :) Jouduimme tänään käymään suihkussa ensimmäistä kertaa. Ulkona oli sen verran märkää, että ravassahan sitä lenkin jälkeen oltiin. Pelkäsin pahinta, kun Nuppu ei hirveästi vedestä välitä. Nanan kanssa menikin ihan leikiksi. Etutassuilla kovasti taputteli vettä ja yritti "juoda" suoraan suihkusta tai lähinnä tuo taisi olla veden näykkimistä. Hyvät naurut sain :D Neiti kasvaa ja hyvin on mennyt. Huomasin, että tässähän ollaan oltu jo kuukausi. Kyllä on aika mennyt mielettömän nopeesti, kun ei tekemisen puutetta ole ollut ;)

*

6.1. Lisätty kuvia Nupulle että Nanalle

Nanan kuulumisia; Tuntuu, että Nana on kasvanut pelkkiä jalkoja :) Onhan tuota muutakin massaa tullut lisää, mutta jalkojen pituus osuu ainakin omaan silmään ensimmäisenä. Yöt menee jo mukavasti, ei Nana pitkiä yöunia vielä vietä, mutta muuten..yksillä pissoilla menee. Nana on nyt ollut kahden työpäivän verran yksin Nupun kanssa ja nekin selvittiin yksillä pissoilla. Ulkona ei tarvitse enää juosta samaan tahtiin kuin ensimmäisillä viikoilla. Näyttää siis hyvältä ja suunta oikea :) Kova on neiti leikkimään ja syömään. Ulkona jännittelee vähän vielä vieraita koiria,  mutta selkeästi rohkeus kasvaa, niin eiköhän se leikiksi muutu jossain vaiheessa. Pääsee Nanakin leikkimään muiden koirien kanssa kun ei Nupua kiinnosta. Ensimmäinen matolääkitys annettiin viikonloppuna, pientä oksentelua oli, mutta oletan sen johtuvan matolääkkeestä. Ensi maanantaina onkin sitten ensimmäisen rokotteen aika.

*

4.1. Lisätty Nanan paino & säkäkorkeus (noin)

 

                                                                                   Alkuun